Suomen Postilla on hyvä toimitusten onnistumisprosentti, vaikka julkisuuteen nousevatkin lähinnä epäonnistumiset. Vuonna 2017 toimitettiin 99,2% toisen luokan kirjeistä viimeistään 3. päivänä ja lopuistakin varmaan suurin osa löytää ennen pitkää perille.

Minulle tämän tutkiminen tuli mieleen, kun tilasin pre-paid -kortin etelä-eurooppalaiselta pankilta ja se tuli kirjeessä, josta oli repäisty yhdestä kulmasta n. 5 cm auki; juuri sen verran, että pystyy hyvin näkemään sisälle. Kirjeen päällä lähettäjäpankin nimi ja logo, mikä oli herättänyt jonkun mielenkiinnon jossain matkan vaiheessa - en väitä, että juuri Suomen Postissa, mutta jossain kuitenkin. Sisällä oleva kortti oli tallella ja kunnossa, eikä sitä olisikaan voinut ottaa käyttöön ilman pankkitunnuksia, joten siinä suhteessa ei tullut ongelmia.

Posti on edelleen varsin luotettava, mutta viime kädessä luotettavuus riippuu henkilöstön tunnollisuudesta ja motivaatiosta, joihin vaikuttavat hyvin monet asiat Postin sisällä ja ulkona.

Sähköpostin luotettavuusprosenteista minulla ei ole tietoa, mutta näppituntuma on, että viestit menevät kyllä hyvin luotettavasti perille, mutta linjoila on kyllä vieraitakin silmiä ja korvia. Pääskysten lsäksi suomalaisten liikennettä tulkkaavat ainakin ruotsalaiset NSA:n avustuksella ja mahdollisesti muutkin, jotka eivät halua ilmoitella touhuistaan.

Sähköpostia ei ole alun perin suunniteltukaan salaiseksi, joten salaamisesta on huolehdittava erikseen ja vähänkään arkaluontisten liiketapahtumien kanssa se pitäisi tapahtua rutiininomaisesti.

Minimivaatimus on ottaa käyttöön tai varmistaa, että käytössä on, SSL-suojaus, joka salaa yhteyden omaan postipalvelimeen.

SSL-suojaus ei kuitenkaan varmista koko yhteysketjun turvallisuutta, koska sen jälkeen suojaamaton viesti voi pomppia useassakin palvelimessa täysin avoimena. Yleensähän automaatit hoitavat viesit perille käsin koskematta ja silmien näkemättä, mutta meillä ei ole varmuutta asiasta.

Paras vaihtoehto on käyttää sellaisia tiedonsiirto-ohjelmia, jotka salaavat koko viestin vastaanottajalle saakka. Nämä kaikki eivät ole ilmaisia, mutta hyvästä unesta kannata maksaa hiukan.

Muutamia kotimaisia linkkivinkkejä sähköpostiin:

https://www.yksityisyydensuoja.fi/s%C3%A4hk%C3%B6p osti https://www.telia.fi/yrityksille/artikkelit/artikk eli/salaamaton-email-newsroom https://support.mozilla.org/fi/kb/viestien-digitaa linen-allekirjoittaminen-ja-salaus https://support.google.com/mail/answer/6330403?hl= fi

https://support.office.com/fi-fi/article/S%C3%A4hk %C3%B6postiviestien-salaaminen-373339cb-bf1a-4509- b296-802a39d801dc

https://www.secmail.com/content/fi https://www.turvaposti.fi https://www.otaverkko.fi/palvelut/tietoturvapalvel ut/otaverkon-salattu-sahkoposti/ https://www.deltagon.com/fi/tuotteet/sahkopostin-s alaus/ https://www.yapsolutions.fi/suojattu-sahkoposti https://meiliboxi.fi/ http://www.sarake.fi/fi/sign/

Vinkki tilapäiskäyttöön: Tee pakattu .zip -tiedosto salasanalla, lähetä se postin liitteenä ja sitten salasana SMS:llä.

Turvallista syksyä!

Hessu
https://DigiEDI.eu