Olet varmasti huomannut, miten sisältömarkkinointi ja bloggaaminen ovat nyt kaikkien huulilla. Näppärimmät yrittäjät ovat tutustuneet kuumeisesti blogimarkkinoinnin ja bloggaamisen maailmaan samaan aikaan, kun tunnetuimmat videobloggaajat lähtevät maailmalle tai esiintyvät kansan rakastamissa tv-sarjoissa. Ihan tavalliset ihmiset voivat nyt luoda sisältöä, jolla voi tavoittaa lukemattomia silmäpareja, saada ja ansaita tuotteita ja palveluja sekä luoda itselleen uraa. Lienee sanomattakin selvää, että viestinnän ja markkinoinnin maailma elää nyt suurten myllerrysten keskellä, eikä ihme.

Olet todennäköisesti itsekin jumiutunut näyttöpäätteen ääreen lukemaan mielenkiintoista artikkelia, joka perustuu yksittäisen ihmisen nettipäiväkirjaan. Näkemyksiä, ajatuksia ja kokemuksia päivän polttavimmista puheenaiheista - tai mikä hulluinta, ihan tavallisesta arjesta.

Mutta jos Tervakoskella asuva lukiolaistyttö pystyy tavoittamaan blogillaan mielettömiä määriä silmäpareja, siis oikeita ihmisiä, ja saamaan aikaiseksi ns. palaavia asiakkaita, mikseivät yritysblogit pysty samaan? Voiko yrityksellä edes olla ns. nettipäiväkirjaa, eli blogia?

Hyvä blogi tarvitsee aitoja tarinoita. Oikeita ihmisiä. Olin taannoin avustamassa erästä yrittäjää, joka oli saanut harteilleen yllättäen yksinyrittäjyyden taakan - ja nyt hänen vastuulleen oli myös jäänyt yrityksen markkinointi. Ensimmäinen kompastuskivi koettiin jo saapuneeseen sähköpostiviestiin vastattaessa.

- Miten mä saan tän viestin sillei, ettei siinä näy kuka tän on lähettänyt?
- Siis miten niin ei näy?
- Siis sillä tavalla, että lähettäjänä on vain yrityksen nimi, eikä kukaan yksittäinen henkilö.

Väärin! Kasvoton yritysviestintä on tiensä päässä, eikä kukaan halua asioida automaatiorobotin kanssa, etenkään, kun puhutaan tuotteiden tai palveluiden ostamisesta tai myymisestä. Asiakas haluaa palvelua, ja palvelua on myös se, että viestin lopussa lukee, että se on Matti joka täällä kirjoittelee, eikä pelkästään Yritys Oy. Viestillä pitää olla lähettäjä siinä, missä viestillä on myös vastaanottaja ja sisältö.

Herätä tunteita. Ota kantaa. Ole persoona. Jaa juttusi. Löydä blogisi lukijat. Facebook on yksi väylä, jossa voit saada blogiartikkelisi jaettua yhä suuremmalle yleisölle. Älä tyydy vähään: sen lisäksi, että jaat blogiartikkelisi yrityksesi omalla Facebook -sivulla, jaa se myös omassa profiilissasi. Älä kainostele - seiso sanojesi takana. Facebookissa on myös lukuisia ryhmiä ja sivuja, joissa voit markkinoida uusinta artikkeliasi. Tee se myös #instagrammissa - nappaa aihetta sivuava kuva, tägää se hyvin ja kerro, että blogissasi on nyt asiaa tähän juttuun viitaten. Toista sama lukuisissa väylissä. Ja joka kerta. Ennen kuin kukaan jakaa juttuasi, jonkun täytyy se löytää. Aktiivinen jakaminen on blogille elintärkeää - ja toivottavasti myös lukijasi innostuvat siitä.

Siinä missä markkinointisi ahkeruus, myös blogin otsikointi ja sisältö kuvineen päivineen vaikuttavat juttusi levikkiin. Jotta lukija viihtyy blogissasi, blogiartikkelin tulee olla miellyttävä, viihdyttävä tai tunteita herättävä. Sinulla on muutama hassu sekunti aikaa "myydä juttusi", ja saada näytön toisella puolella oleva silmäpari lukemaan se loppuun.

Ja muista: väkinäiset kouluesitelmät eivät kiinnosta ketään. Alleviivaan sääntöä nimenomaan yritysblogien tullessa kyseeseen. Aiotko kenties myydä ihoa helliviä kosmetiikkatuotteita? Tiedä, että vuosiluvut eivät kiinnosta ketään, ja aika harva kuluttaja saa nykypäivänä kiksejä tieteellisistä tutkimuksista tai siitä, onko tuote valmistettu Ranskan maaseudulla vai New Yorkin sykkeessä - paitsi jos olet sikahyvä maalailemaan mielikuvia ja kuvamateriaalisi tukee tätä miellyttävää utukuvaa. Mitä asiakkaat sitten haluavat tietää kosmetiikkatuotteistasi? Niitä asioita, joista puhutaan kavereiden kanssa. Kestikö meikki? Karisiko ripsari? Onko tämä tuote potentiaalinen meikki aamuyöhön venyvälle baari-illalle? Valuuko ripsari mustana norona poskipäillä bussille juoksemisen jälkeen, vai kestääkö se kokonaisen spinning-tunnin?

Mieti, kumpi myy paremmin: auton renkaat, joiden juuret ulottuvat vuonna 1898 perustettuun helsinkiläiseen tehtaaseen, joka alunperin valmisti kumikalosseja - vai auton renkaat, jotka eivät takuuvarmasti petä ainuttakaan oman elämänsä rallikuskia?

Kas siinäpä vasta pulma. Ongelma on siinä, että kouluesitelmät eivät kiinnosta ketään. Vuosiluvut ja paikkakunnat on toisinaan hyvä paljastaa kansalle, mutta älä aloita niillä paatoksellista paasausta, jota edes äitisi ei jaksaisi kuunnella.

Mitä lukijoilleen sitten kannattaa paljastaa? Monet alansa osaajat, ammattilaiset, haluavat pantata osaamistaan. Onhan todella tärkeää, että maine alansa jumalolentona säilyy. Eihän kukaan silloin ostaisi minun palveluitani, jos asiakkaat oppisivat tekemään itse yhtä hyvin. Vai mitä?

Kelaappa rulla nyt takaisin. Mietitäänpä. Mitä sinä voitat salailulla? Entä mitä saavutat sillä, että paljastat näppärän koirankoulutusniksin blogissasi tai kerrot, miten ranskanletti tehdään? Niin, mitä sillä saavutetaan...

...paljastat osaamisesi. Ihmiset huomaavat, että taidat todella tietää, mistä puhut. He pitävät sinua ammattilaisena. Pahimmassa tapauksessa paljastat osaamattomuutesi, mutta älä masennu - todennäköisesti juuri silloin juttusi saa eniten huomioita ja lukemattomia jakoja sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa. Sinut huomataan.

...huomattuaan sisältöä, josta lukijat pitävät tai hyötyvät, he haluavat palata sivullesi vielä uudestaan. Sitten, kun parturikampaamosi asiakkaat ovat oppineet ranskanletin teon ja käyttävät sitä jo arkikampauksenaan, he soittavat sinulle, kun tarvitsevat sunnuntain juhliin jotain vieläkin hienompaa.

...luot hakusanoja. Kirjoittamalla sisältöä blogiisi, luot hakusanoja. Hakusanoja, joilla ihmiset päätyvät blogiisi - ja jos blogisi sattumoisin sijaitsee kotisivuillasi, he päätyvät samalla pläräämään muitakin sivujasi: palveluistasi ja tuotteistasi. Mitäpä jos seuraavalla Tampereen reissulla pistäydyttäisiin Akaassa sillä mielettömän hyvällä parturikampaajalla, joka aina paljastaa blogissaan ihan ylivertaisia vinkkejä kauneudenhoitoon liittyen? Ehkäpä Tampereella ja Hämeenlinnassakin asuvat lukijat huomaavat, että Akaassa puuhasteleva alansa huippukampaaja ei olekkaan niin kaukana, etteikö sinne lähtisi täydellisen kampauksen tai lumoavan hiusvärin perässä? Mitä mahtavat ajatella ne, jotka asuvat vielä lähempänä?

On totta, että alansa asiantuntijalla täytyy olla myös salaisuus. Jotain sellaista, mitä asiakas ei voi saavuttaa itse omassa kodissaan. Jotain, mikä tekee tarjotulle palvelulle arvon - muutenhan asiakkaalle ei jää mitään ostettavaa siinä vaiheessa, kun blogi on pyörinyt pari vuotta, ja joka ikinen kampaus- ja meikkivinkki on käyty läpi videotutoriaalissa. (Mutta älä huoli - jos sinä et julkaise videotutoriaalia ranskanletin tekemisestä - joku muu tekee sen kyllä. Täällä, tai Amerikassa. Ja se joka sen joka tapauksessa tekee - ei tule linkittäneeksi sitä juuri sinun kotisivuillesi.)

Salaisuutesi voi olla vuosien työkokemus erilaisten hiuslaatujen parissa työskentelystä - tai vahva näkemys siitä, minkälainen hiusten leikkaus sopii asiakkaan kasvojen muotoon. Se voi olla luontainen kyky ymmärtää, mitä asiakas tarkoittaa sillä syksyn punaisella.

Uskon, että vaikka jokainen elämäntyötään myyvä yrittäjä bloggaisi, verhojen taakse jäisi vielä se suuri ja tuntematon salaisuus, joka tekee juuri sinun työstäsi täysin ainutlaatuista ja ihailtavaa, arvokasta ja nimenomaan maksamisen arvoista. Vaikka videotutoriaalisi opettaisikin kauniin silmien meikkaustekniikan, ei kukaan voi myydä videon katsojalle vakaita käsiä.

--

Niin ja hei, tämän artikkelin kirjoitti Jenna. Pyrin Hämeen Nettisivujen blogissa pureutumaan niihin aiheisiin, joita kohtaan aina silloin tällöin työssäni - ja kertomaan näkemyksistäni sinulle ja muille, joiden haluan saavan yrityksensä kotisivuista kaiken hyödyn irti ja menestyvän yksinkertaisen verkkomarkkinoinnin avulla.