Blog (c) Someco OyBlogi mielletään usein pelkäksi verkkopäiväkirjaksi. Koska mielikuvissa päiväkirjoja kirjoittavat vain rusettipäiset pikkutytöt, blogeja tuntemattoman on helppo ohittaa ajatuskin blogin aloittamisesta ajanhukkana ja täysin turhana päiväunelmien maalailuna. Miksi kukaan itseään kunnioittava asiantuntija haluaisi nolata itsensä julkisesti kirjoittamalla jotain päiväkirjaa? Sitä paitsi lukeeko niitä edes kukaan.

Ennakkoluulojen karistamiseksi huusin apuun yritteliäitä miehiä, jotka ovat menestyksekkäästi onnistuneet luomaan merkittävän jalansijan bloggaavina oman alansa asiantuntijoina. Apuun riensivät Nosteen Jari Parantainen sekä Rome Advisorsin Ville Tolvanen. Lämmin kiitos molemmille tarinoistanne, jotka on ilo saada jakaa.

PÖLLI TÄSTÄ -BLOGI ON ENEMMÄN KUIN OSIENSA SUMMA

Jari Parantaisen Pölli tästä -blogi on hyvä esimerkki onnistuneesta sisältö- ja inbound-markkinoinnista, joka kasvattaa hänen verkkonäkyvyyttään blogiteksti kerrallaan. Sisältömarkkinoinnin ajatuksena on tuottaa kohderyhmää hyödyttäviä sisältöjä. Myös inbound-markkinoinnin ajatus perustuu kohderyhmää hyödyttäville sisällöille, joiden tavoitteena on saada potentiaaliset asiakkaat tunnistamaan tarpeensa sekä ottamaan itse yhteyttä palveluntarjoajaan, jolloin monia ahdistava tyrkyttävä myyminen voidaan unohtaa. Blogin ylläpitämisestä hyötyvät siis sekä blogin lukija että sen kirjoittaja.

Jari Parantainen on yksinyrittäjä, tuotteistaja, kouluttaja, bisneskirjailija ja tunnetun Pölli tästä -blogin kirjoittaja. Jari kertoo, että Pölli tästä -blogi syntyi lokakuussa 2007. Alkusysäyksen antajana saamme kiittää hänen vaimoaan, joka oli kahden kirjaprojektin ja kesälomattoman loman jälkeen noussut vastarintaan uhkaamalla Jarin saavan kirjoittaa seuraavat kirjansa poikamiehenä. Koska samaan aikaan Jörn Donner kehui itseään laiskaksi kirjoittaessaan vain sivun päivässä, Jari päätti pelastaa avioliittonsa soveltamalla Donnerin metodia ja kirjoittamalla vain yhden blogipostauksen päivässä.

Jari sanoo, että blogista tuli evoluution ja sattuman myötä paljon enemmän kuin kirjojen tuotantokoneisto, koska monet blogissa esitellyt tapaukset päätyvät lukijatestauksen ja jalostuksen myötä myös hänen pitämiensä seminaarien ja kurssien aineistoksi. Vasta tuplatestauksesta selvinneet saavat kunnian siirtyä myös kirjan sivuille. Hiukan vajaassa kuudessa vuodessa blogiavusteisia kirjoja on syntynyt kolme ja neljättä odotetaan ilmestyväksi syksyllä.

Blogin ylläpitoon kuluu tietenkin aikaa, jota yrittäjällä on vähemmän kuin muilla, mutta se maksaa itsensä takaisin.

Parantainen kertoo käyttäneensä vuosien myötä noin 2000 tuntia bloginsa ylläpitämiseen, mutta saaneensa käytännössä ilmaisesta työstään vastineeksi monenlaisia hyötyjä. Hyötyihin kuuluu myös raha, koska blogi houkuttelee hakukoneiden kautta ylivoimaisesti eniten potentiaalisia asiakkaita verrattuna esimerkiksi staattiseen verkkosivuun. Jari kuvailee omaa verkkojalanjälkeään tai verkkonäkyvyyttään yksinyrittäjälle suhteettoman suureksi. Minusta se ei ole edes ihme, koska Pölli tästä -blogi puhuu Jarin asiantuntijuuden puolesta enemmän kuin yksikään verkkosivu tai maksettu Google-mainos tekisi.

Lopuksi Jari halusi muistuttaa, että blogiin kirjoittaminen on paitsi tosi hauskaa, myös terapeuttista. Käsittääkseni Jari on myös yhä onnellisesti naimisissa.

VILLE TOLVANEN: BLOGIN ALOITTAMINEN OLI URANI PARHAITA PÄÄTÖKSIÄ

Ville Tolvanen on yrittäjä, yritysstrategisti ja bloggaaja. Ville on pitänyt omaa villetolvanen.com-blogiaan karvan vaille kaksi vuotta. Aloittaessaan bloginsa toukokuussa 2011 Ville kirjoitti suhtautuvansa niihin kriittisesti. Hänen epäilyksensä oli, ettei ihmisillä olisi aikaa lukea blogeja. Nyt noin 200 000 sivunlatausta myöhemmin hän on muuttanut mieltään ja sanoo, että bloggaamisen aloittaminen on ollut hänen uransa parhaita päätöksiä.

Blogaaminen vie asiantuntijan työn ja tekemisen avokeittiökulttuuriin. Avokeittiössä keskustelu on avointa ja erilaiset näkemykset sallivaa, jolloin yksikään kivi ei jää kääntämättä. Samalla kun blogaaja avaa oman ajattelunsa ja osaamisensa yleisölle, hän saa vastineeksi arvokasta palautetta ja uusia näkökulmia, joiden kautta blogin ylläpitäjälle tarjoutuu mahdollisuus kehittyä ja kasvaa asiantuntijana. Näin blogaaminen on sekä keino markkinoida omaa osaamista että saada tärkeää tietoa asiakkaista.

MIKSI BLOGGAISIN?

ÄLÄ JÄTÄ BLOGIASI HEITTEILLE

Esimerkkien perusteella voisi luulla, että menestyäkseen bloggaajana tarvitsee ainoastaan blogin. Valitan, ei se ihan niin mene. Pelkkä blogin olemassaolo ei tuo sinne kävijöitä eikä se automaattisesti lisää myyntiä. Blogin kävijävirta pysyy vilkkaana vain, jos blogiin tuotetaan säännöllisesti mielenkiintoisia ja hyödyllisiä artikkeleita, jotka hakukoneet noteeraavat. Bloggaajan verkkonäkyvyys ja uskottavuus kasvavat käsi kädessä tuotetun sisällön laadun kanssa. Määrä ei ratkaise, koska hakukoneet ymmärtävät arvostaa usein linkitetyt ja jaetut bloggaukset arvoasteikossaan korkeammalle. Julkaise usein uutta sisältöä, mutta älä viittaa kintaalla sisällön kiinnostavuudelle.

Blogin ylläpitäminen ei myöskään välttämättä ole aina pelkästään kivaa ja terapeuttista. Kirjoittajana tiedän itsekin, että joinain päivinä mieleen soljuu ideoita toistensa perään ja tekstiä syntyy kuin itsestään. Toisina päivinä vilkaisu sisältökalenteriin aiheuttaa pikemminkin rimakauhua, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää kääriä hihat ja aloittaa kirjoittamistyö kaikesta huolimatta.

Sisältökalenteri on silti monen bloggaajan ja asiantuntijan hyvä ystävä. Kun päivityksiä ei ole jätetty sattuman, fiiliksen ja vähän kuun kierronkin varaan, blogi päivittyy suunnitellulla aikataululla ennalta suunnitelluista aiheista, jolloin lukijat osaavat odottaa uutta hyödyllistä tietoa.

BRÄNDÄÄ ITSESI BLOGILLA

Kukaan meistä ei synny asiantuntijaksi, vaan asiantuntijuus syntyy tiedon ja kokemusten myötä. On kuitenkin selvää, että lisäksi tarvitaan melua osaamisestasi. Jos kukaan ei tiedä sinusta eikä osaa pitää sinua asiantuntijana, kuinka palveluitasi osattaisiin ostaa?

Blogin sekä muiden sosiaalisen median palveluiden avulla saavutetun verkkonäkyvyyden myötä pystyt rakentamaan omaa henkilöbrändiäsi asiantuntijana niille ihmisille, joilla on merkitystä sinun menestyksesi kannalta. Tiedostitpa sitä tai et, asiantuntijana sinun tulee pyrkiä alasi mielipidevaikuttajaksi. Blogissa pystyt antamaan itsestäsi ja osaamisestasi paljon kattavamman ja kokonaisvaltaisemman kuvan kuin esimerkiksi Twitterin 140 merkillä. Twitterin merkkimäärä kannattaakin hyödyntää uuden artikkelin julkaisun jälkeen oman bloggauksesi jakamisella.

ASIANTUNTIJA BLOGGAA, KESKUSTELEE JA OTTAA OPIKSEEN

Bloggaaminen ei ole pelkästään omien mielipiteiden läpi jyräämistä. Sekä Parantainen että Tolvanen nostivat yhdeksi bloggaamisen parhaaksi puoleksi postauksistaan syntyvän keskustelun sekä oman oppimisensa.

Asiantuntijoilla on paljon tietoa, taitoa, kokemusta ja näkemystä, mutta ihmisinä myös heillä on ilo oppia uutta päivittäin. Bloggauksista syntyvät keskustelut avaavat asiantuntijoille uusia näkökulmia, joita he eivät itse ole osanneet ottaa edes huomioon ajatuksiaan sanoiksi naputellessaan.

Oikein käyttämällä blogi on erinomainen työkalu oman osaamisen markkinointiin ja omaan ammatilliseen kehitykseen. Kirjoittamalla jäsennät ajatuksiasi ja teet niistä selkeästi viestittäviä. Kuten jo Einstein sanoi: jos et osaa selittää sitä yksinkertaisesti, et ymmärrä sitä tarpeeksi hyvin. Asiantuntijan tunnistaa siitä, että hän kykenee pukemaan sanottavansa ymmärrettävään muotoon.

 

Kirjoittaja Nella Samu opiskelee sähköisen liiketoiminnan tradenomiksi Turun ammattikorkeakoulussa. Työharjoitteluun Somecolle hän hakeutui, koska on kiinnostunut erityisesti henkilöbrändäyksen suomista mahdollisuuksista sekä sosiaalisen median mahdollisesti synnyttämistä mainekriiseistä ja niiden hallinnasta yrityksissä. Vuoden 2013 aikana Nella työstää myös opinnäytetyötään toteuttamalla sosiaalisen median oppaan, joka tulee liittymään mainekriiseihin. 

HALUATKO LUKEA LISÄÄ?

Lue vaikka Minnan bloggaus: "Sosiaalinen media B2B-sektorilla ja asiantuntijaorganisaatioissa",

Nellan bloggaus "Twitter tulee, oletko valmis?" tai

Antin bloggaus "Viisi vinkkiä yritysblogisi parantamiseen".